Jatka sisältöön
Minimaailman varastossa on tapahtunut vesivahinko, jonka vuoksi myymälämme on toistaiseksi suljettu. Tilausten noudot onnistuvat kuitenkin myymälästä sopimuksen mukaan joustavasti. Verkkokauppa palvelee jälleen normaalisti!

Massat ja maalit

Massat ja maalit

Minimaailman Massat ja Maalit -kategoriasta löydät suositut Plus Color maalit ja Fimo massat sekä oheistuotteita. Lisää askartelutarpeita nukkekotiharrastukseen ja pienoismallien tekemiseen löytyy Liimat ja tarramateriaalit -kategoriasta.

Vesiohenteisella Plus Color maalilla on helppo maalata nukkekodin puuvalmiita huonekaluja. Maali levittyy hyvin, ei valu, ja kuivuu erittäin nopeasti. Maali on myös riittoisaa, sillä yksi pullo riittää monen huonekalun maalaamiseen ja useimmissa väreissä jo yksi kerros maalia on riittävän peitttävä kauniiseen lopputulokseen. Kun haluat todella viimeistellyn ilmeen, puuvalmista huonekalua voi vähän hioa ennen maalausta. Osassa maaleista on esimerkkikuvia kyseisellä värillä maalatuista huonekaluista.

Fimo massat sopivat erinomaisesti nukkekotiharrastukseen mm. miniatyyrileivonnaisten, hedelmien ja ruoka-annosten tekemiseen.

FIMO Soft-massa, 80 vaalean harmaa, 56 g

Alkuperäinen hinta €3,50 - Alkuperäinen hinta €3,50
Alkuperäinen hinta €3,50
€3,50
€3,50 - €3,50
Nykyinen hinta €3,50
Varastossa

Kotiuunissa kovetettava FIMO SOFT muovailumassa sopii nukkekodin miniatyyri töihin ja muuhun askarteluun. Fimo massasta voi valmistaa esim. koriste...

Katso kaikki tiedot

FIMO Soft -massa, 39 minttu/turkoosi 56 g

Alkuperäinen hinta €3,50 - Alkuperäinen hinta €3,50
Alkuperäinen hinta €3,50
€3,50
€3,50 - €3,50
Nykyinen hinta €3,50
Varastossa

Kotiuunissa kovetettava FIMO SOFT muovailumassa sopii nukkekodin miniatyyri töihin ja muuhun askarteluun. Fimo massasta voi valmistaa esim. koriste...

Katso kaikki tiedot
Alkuperäinen hinta €3,50 - Alkuperäinen hinta €3,50
Alkuperäinen hinta €3,50
€3,50
€3,50 - €3,50
Nykyinen hinta €3,50

Plus Color viininpunainen, 60 ml

Alkuperäinen hinta €4,50 - Alkuperäinen hinta €4,50
Alkuperäinen hinta €4,50
€4,50
€4,50 - €4,50
Nykyinen hinta €4,50
Varastossa

Akryylimaalien aatelia: A-luokiteltu, superlaadukas, vesipohjainen Plus Color on erittäin peittävä akryylimaali, joka jättää vedenkestävän silkkima...

Katso kaikki tiedot
Alkuperäinen hinta €4,50 - Alkuperäinen hinta €4,50
Alkuperäinen hinta €4,50
€4,50
€4,50 - €4,50
Nykyinen hinta €4,50

Plus Color marjanpunainen, 60 ml

Plus Color kuninkaallinen fuksianpunainen, 60ml

Alkuperäinen hinta €4,50 - Alkuperäinen hinta €4,50
Alkuperäinen hinta €4,50
€4,50
€4,50 - €4,50
Nykyinen hinta €4,50
Varastossa

Akryylimaalien aatelia: A-luokiteltu, superlaadukas, vesipohjainen Plus Color on erittäin peittävä akryylimaali, joka jättää vedenkestävän silkkima...

Katso kaikki tiedot
Alkuperäinen hinta €4,50 - Alkuperäinen hinta €4,50
Alkuperäinen hinta €4,50
€4,50
€4,50 - €4,50
Nykyinen hinta €4,50

Plus Color, kirkkaan vihreä, 60 ml

Plus Color briljantinpunainen, 60 ml

FIMO Professional nukkemassa, valkoinen, 454g

Alkuperäinen hinta €18,95 - Alkuperäinen hinta €18,95
Alkuperäinen hinta €18,95
€18,95
€18,95 - €18,95
Nykyinen hinta €18,95
Varastossa

Laadukasta uunissa kovetettavaa FIMO nukkemassaa pienien yksityiskohtien tekoon. Erittäin helposti muotoiltava massa luonnollisissa väreissä, joll...

Katso kaikki tiedot
Alkuperäinen hinta €18,95 - Alkuperäinen hinta €18,95
Alkuperäinen hinta €18,95
€18,95
€18,95 - €18,95
Nykyinen hinta €18,95

FIMO Soft massa, 40 flamingo 56g

Alkuperäinen hinta €3,50 - Alkuperäinen hinta €3,50
Alkuperäinen hinta €3,50
€3,50
€3,50 - €3,50
Nykyinen hinta €3,50
Vähissä

Kotiuunissa kovetettava FIMO SOFT muovailumassa sopii nukkekodin miniatyyri töihin ja muuhun askarteluun. Fimo massasta voi valmistaa esim. koriste...

Katso kaikki tiedot
Alkuperäinen hinta €3,50 - Alkuperäinen hinta €3,50
Alkuperäinen hinta €3,50
€3,50
€3,50 - €3,50
Nykyinen hinta €3,50

FIMO Leather effect, ruoste 749, 57g

Alkuperäinen hinta €3,99 - Alkuperäinen hinta €3,99
Alkuperäinen hinta €3,99
€3,99
€3,99 - €3,99
Nykyinen hinta €3,99
Varastossa

FIMO leather on uniikki massa, joka kovetetaan uunissa 130 ° C 30 minuuttia. Lopputulos säilyy elasstisena ja joustavana paistamisen jälkeen. Voit ...

Katso kaikki tiedot
Alkuperäinen hinta €3,99 - Alkuperäinen hinta €3,99
Alkuperäinen hinta €3,99
€3,99
€3,99 - €3,99
Nykyinen hinta €3,99

FIMO Leather effect, laguunin sininen 369, 57g

Alkuperäinen hinta €3,99 - Alkuperäinen hinta €3,99
Alkuperäinen hinta €3,99
€3,99
€3,99 - €3,99
Nykyinen hinta €3,99
Varastossa

FIMO leather on uniikki massa, joka kovetetaan uunissa 130 ° C 30 minuuttia. Lopputulos säilyy elasstisena ja joustavana paistamisen jälkeen. Voit ...

Katso kaikki tiedot
Alkuperäinen hinta €3,99 - Alkuperäinen hinta €3,99
Alkuperäinen hinta €3,99
€3,99
€3,99 - €3,99
Nykyinen hinta €3,99

Plus Color savunsininen, 60 ml

Alkuperäinen hinta €4,50 - Alkuperäinen hinta €4,50
Alkuperäinen hinta €4,50
€4,50
€4,50 - €4,50
Nykyinen hinta €4,50
Varastossa

Akryylimaalien aatelia: A-luokiteltu, superlaadukas, vesipohjainen Plus Color on erittäin peittävä akryylimaali, joka jättää vedenkestävän silkkima...

Katso kaikki tiedot
Alkuperäinen hinta €4,50 - Alkuperäinen hinta €4,50
Alkuperäinen hinta €4,50
€4,50
€4,50 - €4,50
Nykyinen hinta €4,50

Plus Color vaaleansininen, 60ml

Plus Color turkoosi, 60 ml

Plus Color kirkas vihreä, 60ml

Plus Color fuksianpunainen, 60ml

FIMO Soft-massa 63, luumu, 56 g

Alkuperäinen hinta €3,50 - Alkuperäinen hinta €3,50
Alkuperäinen hinta €3,50
€3,50
€3,50 - €3,50
Nykyinen hinta €3,50
Varastossa

Kotiuunissa kovetettava FIMO SOFT muovailumassa sopii nukkekodin miniatyyri töihin ja muuhun askarteluun. Fimo massasta voi valmistaa esim. koriste...

Katso kaikki tiedot
Alkuperäinen hinta €3,50 - Alkuperäinen hinta €3,50
Alkuperäinen hinta €3,50
€3,50
€3,50 - €3,50
Nykyinen hinta €3,50

FIMO Soft -massa, 16 keltainen 56 g

Fimo-Soft massa, 62 laventeli 56g

Fimo-Soft massa, 37 sininen 56g

Fimo-Soft massa, 33 sininen/lila 56g

Fimo-Soft massa, 24 punainen 56g

Fimo-Soft massa, 10 sitruuna 56g

FIMO Soft -massa, 42 mandariini 56 g

Plus Color oranssi, 60 ml

Alkuperäinen hinta €4,50 - Alkuperäinen hinta €4,50
Alkuperäinen hinta €4,50
€4,50
€4,50 - €4,50
Nykyinen hinta €4,50
Varastossa

Akryylimaalien aatelia: A-luokiteltu, superlaadukas, vesipohjainen Plus Color on erittäin peittävä akryylimaali, joka jättää vedenkestävän silkkima...

Katso kaikki tiedot
Alkuperäinen hinta €4,50 - Alkuperäinen hinta €4,50
Alkuperäinen hinta €4,50
€4,50
€4,50 - €4,50
Nykyinen hinta €4,50

Sivellin, teräväkärkinen, 2,5 mm, 1 kpl

Alkuperäinen hinta €2,90 - Alkuperäinen hinta €2,90
Alkuperäinen hinta
€2,90
€2,90 - €2,90
Nykyinen hinta €2,90
Varastossa

Erittäin kapea sivellin sopii hyvin tarkkaan työskentelyyn ja koristemaalaukseen.

Alkuperäinen hinta €2,90 - Alkuperäinen hinta €2,90
Alkuperäinen hinta
€2,90
€2,90 - €2,90
Nykyinen hinta €2,90

Plus Color persikka, 60 ml

Alkuperäinen hinta €4,50 - Alkuperäinen hinta €4,50
Alkuperäinen hinta €4,50
€4,50
€4,50 - €4,50
Nykyinen hinta €4,50
Varastossa

Akryylimaalien aatelia: A-luokiteltu, superlaadukas, vesipohjainen Plus Color on erittäin peittävä akryylimaali, joka jättää vedenkestävän silkkima...

Katso kaikki tiedot
Alkuperäinen hinta €4,50 - Alkuperäinen hinta €4,50
Alkuperäinen hinta €4,50
€4,50
€4,50 - €4,50
Nykyinen hinta €4,50

FIMO teräpakkaus, 3 kpl

Alkuperäinen hinta €17,50 - Alkuperäinen hinta €17,50
Alkuperäinen hinta €17,50
€17,50
€17,50 - €17,50
Nykyinen hinta €17,50
Varastossa

3-osainen setti, jossa erittäin terävät, ruostumattomat terät vaivattomaan FIMO-massan leikkaamiseen.Mukana 1 jäykkä, 1 joustava ja 1 sahalaitainen...

Katso kaikki tiedot
Alkuperäinen hinta €17,50 - Alkuperäinen hinta €17,50
Alkuperäinen hinta €17,50
€17,50
€17,50 - €17,50
Nykyinen hinta €17,50

FIMO Soft -massa, 26 kirsikanpunainen 56 g

Alkuperäinen hinta €3,50 - Alkuperäinen hinta €3,50
Alkuperäinen hinta €3,50
€3,50
€3,50 - €3,50
Nykyinen hinta €3,50
Varastossa

Kotiuunissa kovetettava FIMO SOFT muovailumassa sopii nukkekodin miniatyyri töihin ja muuhun askarteluun. Fimo massasta voi valmistaa esim. koriste...

Katso kaikki tiedot
Alkuperäinen hinta €3,50 - Alkuperäinen hinta €3,50
Alkuperäinen hinta €3,50
€3,50
€3,50 - €3,50
Nykyinen hinta €3,50

Plus Color Limen vihreä, 60ml

Alkuperäinen hinta €4,50 - Alkuperäinen hinta €4,50
Alkuperäinen hinta €4,50
€4,50
€4,50 - €4,50
Nykyinen hinta €4,50
Varastossa

Akryylimaalien aatelia: A-luokiteltu, superlaadukas, vesipohjainen Plus Color on erittäin peittävä akryylimaali, joka jättää vedenkestävän silkkima...

Katso kaikki tiedot
Alkuperäinen hinta €4,50 - Alkuperäinen hinta €4,50
Alkuperäinen hinta €4,50
€4,50
€4,50 - €4,50
Nykyinen hinta €4,50

Plus Color laivastonsininen, 60ml

Plus Color kirkas sininen, 60ml

FIMO akryylikaulin

Alkuperäinen hinta €19,90 - Alkuperäinen hinta €19,90
Alkuperäinen hinta €19,90
€19,90
€19,90 - €19,90
Nykyinen hinta €19,90
Varastossa

Kaulin Fimo massan rullaamiseen ohueksi levyksi.

Alkuperäinen hinta €19,90 - Alkuperäinen hinta €19,90
Alkuperäinen hinta €19,90
€19,90
€19,90 - €19,90
Nykyinen hinta €19,90

FIMO Soft -massa, 35 tummansininen 56 g

Alkuperäinen hinta €3,50 - Alkuperäinen hinta €3,50
Alkuperäinen hinta €3,50
€3,50
€3,50 - €3,50
Nykyinen hinta €3,50
Varastossa

Kotiuunissa kovetettava FIMO SOFT muovailumassa sopii nukkekodin miniatyyri töihin ja muuhun askarteluun. Fimo massasta voi valmistaa esim. koriste...

Katso kaikki tiedot
Alkuperäinen hinta €3,50 - Alkuperäinen hinta €3,50
Alkuperäinen hinta €3,50
€3,50
€3,50 - €3,50
Nykyinen hinta €3,50

FIMO Soft -massa, 22 vadelma 56 g

Vertaa tuotteita

{"one"=>"Valitse vähintään kaksi tuotetta", "other"=>"{{ count }} kolmesta valittu"}

Valitse ensimmäinen tuote

Valitse toinen tuote

Valitse komas tuote

Vertaa